6.10.2015

KonMari

Kuva: CDON.com

Kukaan ei varmaan ole voinut välttyä törmäämästä yhteen tämän vuoden suosituimmista kotiin liittyvistä oppaista. Marie Kondon KonMari -  siivouksen elämänmullistava taika ilmestyi suomeksi alkuvuodesta ja on siitä lähtien ollut monen blogin aiheena ja kirjastoissa varatuimpien teosten listalla.


KonMari: Tuottaako tavara sinulle iloa?


KonMari lähtee siitä, että raivattaessa kotia turhasta tavarasta pysähdytään jokaisen esineen kohdalla kysymään, tuottaako se sinulle iloa. Jos ei, esine voi lähteä. KonMari-metodi on saanut kummastelevaa kritiikkiä muun muassa siitä, pitäisikö kaikista kodin välttämättömistä mutta iloa tuottamattomista tavaroista vain luopua - kuten vaikkapa imurista tai vessaharjasta.

KonMarin idea on kuitenkin perustavanlaatuinen: emmekö me kuitenkin loppujen lopuksi ainakin toivoisi, että kaikki omistamamme tuottaa meille iloa? Lukijat ovatkin tulkinneet KonMarin tiukimpia sääntöjä vapaasti: jos esimerkiksi siisti lattia tai vessa tuottaa iloa, niin silloin voi perustella että imuri tai vessaharja tuottaa iloa. Tietysti nämä työvälineet itsessään voivat olla huonosti toimivia, ja parempiin välineisiin vaihtamalla nekin voivat ilostuttaa enemmän.


KonMari ja muut raivausfilosofiat


Käytin muuten ensimmäistä kertaa sanaa "raivausfilosofiat" :D

Useimmat neuvot kodin tavaramäärän vähentämiseksi kehottavat miettimään, ovatko kaikki tavarat tarpeellisia. Tämän huomaamiseksi kehotetaan esimerkiksi laittamaan harvoin käytettyjä esineitä suljettuun laatikkoon, ja jos niitä ei vuoden kuluessa kaivata, voidaan toimittaa koko laatikko kierrätykseen. Tämä onkin hyvä tapa huomata, kuinka harvoin joitakin esineitä tarvitaan ja voisiko niistä kenties luopua ja vaikka lainata tarpeen ilmetessä.

Designfriikille tuli mieleen, että olisi mielenkiintoista nähdä kodistaan lämpökartta, josta näkyisi, kuinka usein joissakin kaapeissa ja hyllyillä olevia tavaroita käytetään ja millä hyllyillä käydään eniten. Siitä voisi käydä ilmi, että 80 prosenttia hyllyistä ei ole kovinkaan aktiivisessa käytössä...


Kuva (2011): Inter IKEA Systems B.V.

Miten säilyttää jäljelle jääneet tavarat


Vinkkejä säilytykseen löytyy postauksista Designfriikin vinkit: Säilytys sekä Hammasharjaperiaate. Iloa tuottavien esineiden esilläpitoon löytyy ideoita postauksesta Designfriikin suosikit: Keräilyyn, ja yksi käytännön keino antaa iloa tuottaville tavaroille käytännön merkitys löytyy postauksesta Innovatiivista lehtien säilytystä - Hockenheimer.


Oma raivausprojekti


Entäpä Designfriikin oma raivausprojekti ja iloa tuottavat esineet? Kuten sanottua, KonMarin opit olivat valaisevia, mutta toisaalta niitä oli pakko hieman soveltaa. Moni iloa tuottamaton esine on saanut lähteä. Jotkin niistä ovat olleet tarpeellisiakin, mutta vertailussa tarpeellisuuden ja ilontuottavuuden välillä ne ovat hävinneet. Monia tavaroita on mennyt "sitten kun" -ostoslistalle: ne voi vaihtaa enemmän iloa tuottaviin sitten, kun sopiva esine sattuu kohdalle ja rahatilanne sen sallii.


KonMari - kuvia


Google-haku löytää suuren määrän kuvia ihmisten KonMari-projekteista. Inspiroivaa!


Kuva: Emma Story

Oletteko tekin kokeilleet KonMari-metodia vai onko se vielä ajatuksen tasolla? Miten projekti on onnistunut ja onko siitä syntynyt haasteita?

Ei kommentteja: